CASE: OMA HYVINVOINTI JA TYÖSSÄ JAKSAMINEN

Yritys halusi muuttaa toimintakulttuuriaan niin, että isojen tapaturmakustannusten aika jää pysyvästi historiaan.

Asiakas oli kulkenut muutaman vuoden aamulla töihin ja illalla töistä kotiin. Elämässä ei ollut mitään työn ja kodin ulkopuolella. Vapaa-aika kului kotisohvalla tv:tä katsellen. Mihinkään ei huvittanut tarttua. Työssä joutui tekemään pitkiä päiviä, ylityöt olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Lopulta tuli burn-out ja pitkä sairausloma. 

Sairausloman jälkeen aloitimme asiakkaan kanssa hyvinvoinnin rakentamisen.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa syntyi luottamus. Asiakas puhui suoraan ja avoimesti hyvin henkilökohtaisista asioista. Hän totesi, että on olemassa vain yksi suunta:

Eteenpäin pitää päästä ja sitä varten on oltava valmis ponnistelemaan ja näkemään vaivaa.”

Autoimme asiakasta oivaltamaan, mistä kaikista osista hyvinvointi syntyy. Asiakas päätti ja aloitti elämäntapojen muutoksen. Tuimme ja kannustimme häntä rinnalla niin kauan kuin siihen oli tarvetta. 

Nykyään asiakas voi paremmin ja on jatkanut pienten askelten ottamista hyvinvointinsa hyväksi. Asiakkaan energiataso on noussut entisestään, vaatekoko pienentynyt parilla numerolla, ja uusi liikuntaharrastus on tuonut puhtia ja uskoa omiin voimiin. Työtehtävät ovat sujuneet entistä ripeämmin; työnantaja on tarjonnut uusia haastavia ja innostavia työtehtäviä. 

Close Menu